Pentti Hakkarainen

Pentti Hakkarainen

Pentti Hakkarainen

Mieleisimmät harrastukseni on valokuvaus, videoiden tekeminen, vaatteiden ompelu silloin tällöin ja pyöräily sulanmaan aikaan.

Vaikka digikameralla kuvaaminen on halpaa ja vaivatonta, minua viehättää myös filmille kuvaaminen. Niinpä olen hankkinut itselleni digikameran lisäksi myös keskikoon filmikameran Kiev 60 TTL. Sillä voi tuottaa kuvan keskikoon filmille, mikä taas skannauksessa antaa selvästi paremman lopputuloksen kuin perinteinen ns. kinofilmi.
Mielenkiinnosta olen kokeillut myös vaatteiden ompelua. Ihan hauskaa sekin on, kun siihen paneutuu.
Kiinnostukseni videokuvaukseen heräsi joskus Visuaalisen viestinnän opiskelun aikaan. Videon suunnittelu ja käsikirjoitus ovat mukavaa, sekä mielenkiintoista. Itse kuvaaminen ja materiaalin editointi valmiiksi video-ohjelmaksi on usein haasteellista, mutta palkitsee lopulta jos tuntee jotenkin edes onnistuneensa. Mukavaa siinä on myös se että joka kerta oppii jotain uutta.
Tekemiäni vidoita on mahdollista katsella YouTube. ssa. ja Viemo.ssa. joihin on suora linkki Penan profiili albumista, yhteys osiosta.

Gear

Kamerat:
Canon Eos 5D Mark II.
Kiev 60 TTL
Skanneri:
Epson Perfection V550 Photo

Site
City
Tampere
Country
Finland

Fans

  • mirene-fr

Sign in to post
Write a comment
Post comment
Payment options

Payment options + many more...

Our company is credit worthy according to Bisnode's credit assessment system that is based on a number of decision rules. This credit rating is updated on a daily basis, and always shows the current rating and date.